Varaa ilmainen kartoituskäynti!

Paras kotihoito

Millaista on hyvä kotihoito? Näin sen teemme.

Kun Lahdessa asuva perheenjäsen tarvitsee kotihoitoa, yksi kysymys nousee ylitse muiden. 

Miten löytää paras kotihoito Lahdessa? 

Me Hoivaportilla uskomme, että hyvä hoiva tuntuu. Se ei ole pelkkää lääkkeitä ja mittauksia, vaan ennen kaikkea kohtaamisia ja inhimillisyyttä. Ja nimenomaan kiireettömästi. Hyvä kotihoito tarkoittaa meillä sitä, että asiakas kohdataan ihmisenä ja yksilönä. Mutta mitä kaikkea hyvä hoito pitää sisällään, ja miten se näkyy arjessa? Kerron pian eräästä asiakkaasta, jonka tarina tiivistää tämän kaiken.

Yksilöllisyys ei ole lupaus – vaan toimintatapa

Kun aloitamme uuden hoitosuhteen, emme tarjoa valmista palvelupakettia. Sen sijaan suunnittelemme hoidon yksilöllisesti asiakkaan elämäntilanteen, toiveiden ja tarpeiden mukaan. Otamme suunnitteluun mukaan myös läheiset, sillä he tietävät usein parhaiten, mitä arki on ja mikä tuo turvaa. Meille on tärkeää, että hoito ei ole vain hetkellinen ratkaisu, vaan kumppanuus, joka elää asiakkaan mukana.

Eräs asiakkaamme, rouva K., on ollut mukana matkassamme Hoivaportin alusta saakka. Kun aloitimme, apu koostui pääasiassa lääkkeiden annosta ja säännöllisestä tarkistuksesta. Vuosien aikana tarpeet ovat muuttuneet, ja tänään huolehdimme lisäksi asioinnista, kotisiivouksesta ja seuranpidosta. 

Turvallisuus syntyy luottamuksesta, ei vain teknisistä ratkaisuista

Meidän asiakkaamme tietävät, kuka heitä tulee hoitamaan. Samat, tutut hoitajat saapuu ovikellon taakse, tervehtii iloisesti ja tietää jo valmiiksi, mikä on asiakkaan mieliruoka tai minkä nimen mukaan kissaa pitää kutsua. Tällainen jatkuvuus luo turvallisuutta, jota ei voi korvata edes kehittyneimmillä sähköisillä järjestelmillä. Hoitajan ja asiakkaan välille syntyy suhde, joka rakentuu luottamuksen ja aidon välittämisen varaan.

Yhden omaisemme lausahdus “Tämä on ensimmäinen kerta, kun en murehdi äidin hyvinvointia yöllä.” Se pysäytti meidät hetkeksi. Se oli todiste siitä, että teemme jotain oikein. 

Kotihoitoon liittyen tulen seuraavaksi kirjoittamaan blogiin “Mikä tekee hoitajasta hyvän?” 

Artikkelissa avaamme tarkemmin, millaisia arvoja ja osaamista hoitajamme kantavat mukanaan.

Arjen apu – enemmän kuin siivous ja kauppakassit

Monelle asiakkaillemme suurin muutos arjessa ei tule lääkityksestä tai fysioterapiasta, vaan pienistä teoista: tutusta seurasta, puhtaasta kodista ja valmiista kauppatilauksesta. Kun siivous, kauppapalvelu ja hoito tulevat kaikki saman katon alta, asiakas välttyy jatkuvalta selittelyltä ja uusien kasvojen kohtaamiselta. Se tuo arkeen turvan tunnetta, iloa ja keveyttä.

Yksi asiakkaamme totesi, että siivoojamme vaikutti enemmän hänen elämänlaatuunsa kuin lääkitys. Tämä kertoo siitä, miten kokonaisvaltainen hoiva on parhaimmillaan. 

Omaiset osana hoivan verkostoa

Me emme jätä omaisia sivuun. He ovat meille tärkeitä yhteistyökumppaneita, joiden näkemystä ja toiveita arvostamme, sekä tarvitsemme. Jokainen hoitotilanne ja asiakassuhde on yhteinen kokonaisuus, jossa avoin viestintä on kaiken perusta. Siksi soitamme, kysymme ja keskustelemme.

Erään omaisen toive muutti tapamme raportoida viikottaisista käynneistämme. Hän ehdotti kuukauden alussa tehtävää lyhyttä yhteenvetoa, joka yhdistää arjen havainnot ja tärkeimmät tapahtumat. Otimme mallin käyttöön, ja nyt useampi omaisemme saa rauhallisin mielin seurata läheisensä arkea. 

Miksi me teemme tämän työmme juuri näin

Meidän hoivamme perustuu arvoihin, jotka eivät ole pelkkiä mainoslauseita. 

Kiireettömyys, inhimillisyys, ammattitaito ja yksilöllisyys ohjaavat jokaisen hoitajan työtä. Hoitajamme ovat iloisia, sitoutuneita ja läsnä. Me painotamme, ja he tietävät, että asiakaskohtaaminen on hetki, jossa rakentuu luottamus.

Eräänä perjantai aamuna jouduttiin poikkeamaan tavanomaisesta aikataulusta, koska asiakkaallamme oli poikkeuksellinen tilanne. Hoitajamme teki päätöksen, jäädä pidemmäksi aikaa, kuuntelemaan ja pitämään kädestä. Se hetki ei ollut osa hoitosuunnitelmaa, mutta juuri se kuvaa täydellisesti sitä, mitä me haluamme olla. 

Hoivaportilla hoito ei ole pelkkä palvelu, se on tapa olla ihminen ihmiselle. Jos mietit, mikä on paras kotihoito Lahdessa, pyydä meidät käymään. 

Saatat huomata, että hyvä hoiva tuntuu heti ensimmäisestä kohtaamisesta lähtien.